Canelipuun koulun NELJÄS kouluvuosi lähenee loppuaan. Jo tavaksi muodostunut nelosluokkalaistemme leirikoulu on paraikaa käynnissä. Meidän neloset ovat vuoden lopussa jättämässä koulumme ja siirtymässä yläasteelle, heitä on tänä vuonna 18. Leirikoulu on odotettu loppuhuipennus ala-asteelle.Vielä viime vuonna yläasteelle siirryttäessä valtio vaati tulevia vitosia osallistumaan tasokokeisiin, mutta tänä vuonna tasokokeet ovat poistuneet käytännöstä, kaikki pääsevät yläasteelle ilman rankkausta. Meidän koulun leirikoulun alkuperäinen tarkoitus oli valmistaa oppilaamme pärjäämään hyvin näissä tasokokeissa, mutta nyt leirikoulun tarkoitusta on muutettu. Päämääränä on saada nelosistamme tiivis yhteen hiileen puhaltava ryhmä siirryttäessä suureen tuhannen oppilaan kouluun. Opettajat ”valmentavat” lapsiamme pitämään huolta itsestään ja tukemaan toisiaan, tottelemaan ja käyttäytymään hyvin, antamaan hyvää kuvaa meidän Amader Eskulesta sekä antamaan valmiuksia hyvään opiskeluun ja oppimiseen.
Leirikoulu tosiaan kestää kuukauden, tämän kouluvuoden loppuun asti. Miesopettajamme on vastuussa leirikoululaisista. Jokainen oppilas on vanhempiensa luvalla vapaaehtoisesti mukana leirikoulussa ja kaikilla näytti olevan hauskaa, vaikka aikataulullisesti ohjelma kuulosti minusta rankalle. Herätys lapsilla on 5.30. Klo 6.00 on aamurukouksen aika jonka jälkeen alkaa opetus. Aamupala syödään yhdessä klo 7.30. Sitten on taas opiskelua klo 10.30 asti, jonka jälkeen lapset menevät koteihinsa viettämään aikaa perheensä pariin. Oppilaat palaavat koululle 1.30, ohjelmassa on ohjattua liikuntaa ja vapaata leikkiä. Iltarukous on klo 17.30 jonka jälkeen taas opiskellaan aina iltapalaan asti. Patjat ja värikkäät moskiittoverkot levitetään koulumme lattioille yöksi ja iloiset leirikoululaiset pääsevät uneen siskon/veljenpetiin.
Yhtenä päivänä ollessamme Ateswartalassa kävimme yläasteella vierailulla ja koulun rehtori kertoi meille että oppilaamme menestyvät erittäin hyvin yläasteella (kaksi luokallista meiltä nyt siirtynyt yläasteelle, yhteensä 21 oppilasta). Lämmitti mieltä kovasti kuulla näin. Luulen että syynä tähän on meidän hyväksi havaittu follow-up ohjelma jatkamme siitä mihin monet jättävät työnsä, eli tuemme meidän oppilaita myös yläasteella pärjäämiseen (kirjoitan tästä vielä oman blogitekstin).
Teimme meidän leirikoululaisten kanssa Herttoniemenrannan ala-asteen tytöille omat ihanat intialaiset käsinuket. Oppilaat nauttivat niiden tekemisestä, toivottavasti tytöt tykkäävät niistä kun saavat ne joululoman jälkeen! Paljon paljononnea matkaan nelosemme! Toivottavasti olette saaneet hyvät eväät Amader Eskulesta yläasteelle! Ainakin kaikki vakuuttivat meidät siitä että näin on.