UUDEN KOULURAKENNUKSEN AVAJAISET

Tiistai aamu valkeni kuumana ja kosteana. Herätessämme hyttysverkon alta, olkipediltä lattialta, ulkoa kuului jo lapsien ääniä. Ulkona parveili koululaisiamme uudenhehkeät koulupuvut päällään ensimmäistä kertaa. Uuden koulurakennuksen koristelu oli jo kovassa vauhdissa. Koulun nurkissa osa tytöistä oli laittautumassa päivän tanssiesityksiä varten. Avajaisjuhlien oli tarkoitus alkaa klo 9, mutta hieman ennen tätä koululle lainatut sähköt naapurista katkesivat ja sähkökatkon päättymistä odoteltiin muutama tunti. Näin meillä oli aikaa viettää oppilaidemme sekä opettajien kanssa.

DSC_3227 Kun sähköt palasivat ja musikki alkoi soimaan, niin oli aika aloittaa juhlallisuudet. Siirryimme lähemmäksi uutta koulurakennusta yksi koulumme opettajista piti pienen puheen, jonka jälkeen Raoul kunnian leikata ovensuuhun kiinnitetyn samettisen nauhan. Kuljimme sisään rakennukseen ja meidät ohjattiin istumaan rakennuksen päätyyn, joka oli koristeltu juhlalavaksi. Ensin oli vuorossa puheet. Mekin saimme kunnian pitää omamme, joihin emme tietenkään olleet osanneet varautua. Puheiden jälkeen oli vuorossa tanssiesityksiä sekä runojen lausuntaa. Juhlat kestivät intialaiseen tyyliin pitkään ja olivat äänenvoimakkuudeltaan korviahuumaavan kovaääniset. Kaikki esitykset olivat todella hienoja ja vieläpä meitä varten suunniteltuja. Juhlaesitysten ja puheiden jälkeen oli tarjolla juhlalounas: Riisiä ja kahta eri kasviksista koostuvaa intialaista kastiketta.

esiintyjiaKiitimme yhdessä kaikkien kyläläisten, koulumme oppilaiden ja opettajien edessä ja kanssa jokaista teistä, jotka osallistuivat varainkeruutalkoisiin koulun laajentamisen suhteen! Olemme niin iloisia tästä kaikesta! Koulurakennus oli nyt valmis ottamaan vastaan kaksi luokka-astetta, meidän pikkuisimmat eskarit ja ekaluokkalaiset pääsisivät oppimaan uusiin tiloihin, aiemman terassilla ja puun alla opiskelun jälkeen. JES!!

Ennenkuin kaikki työ olisi valmis, olisi edessä rakennuksen maalausurakka.

-Raoul & Katja

%d bloggaajaa tykkää tästä: