Olimme, Anni ja Katja, tehneet sunnitelman vierailla mahdollisimman pian koulukylassamme jo siina vaiheessa kun perustimme yhdistyksen. Tämä Intian vierailu toteutui maaliskuussa 2010. Meillä oli treffit Kalkutassa, jonne saavuimme samana päivänä, kumpikin omia reittejämme. Matun kävi noutamassa Annin Kalkutan Howrahin juna-asemalta aamusella, samalla keikalla piti Katjakin ottaa mukaan, mutta Intian junat… noh, oli taasen myöhässä, noh, viitisen tuntia tällä kertaa. Iloinen jälleennäkeminen koitti kuitenkin vielä samana päivänä. Maaliskuisen Kalkutan aurinko alkoi olla jo porottavan kuuma päiväsaikaan. Meille oli pedattu Matunin perheen talon isoimman huoneen sänky käyttöömme kahdeksi viikoksi. Totuimme pian hellään huolenpitoon – herkullinen ruoka tarjottiin aina ajallaan, valmiina eteenkannettuna, omien pyykkien pesemisestä sai taistella, eihän nyt vieraat auringonpaahteessa kaivonkannella ulkona voisi pyykkiä pestä kun niillä kotona on pesukoneet! 🙂 (alla olevassa kuvassa Katja ja Anni pyykillä Matunin kodin pihalla) Kaivoveden kantamisesta iltapesuille wc-tiloihin käytiin samanmoista ”kiistelyä”, kyllä nämä tytöt jaksaa vettäkin kantaa! Se kaunis aidon välittämisen henki on käsinkosketeltavaa tuossa talossa. Auringonlaskun aikaan joimme chaita – makiaa maitosokeriteetä, jota ilman Kalkutasta lähdön jälkeen oli vaikea olla.
Meillä oli siis aikaa jutella, suunnitella ja toimia yhdessä Canelipuun hyväksi, naamatusten! Toki olimme keskustelleet ja suunnitelleet useasti tätä ennenkin, mutta skype ja sähköpostit olivat olleet välineenämme kolmen eri mantereen välillä. Suunnitelmissa oli tehdä kahden viikon aikana kaksi käyntiä avustuskohteemme maalaiskylässä. Arvelimme, että ensimmäisellä käynnillä ajatukset menevät vain kaiken ihmettelyyn ja ihasteluun, eikä välttämättä kaikkea oleellista tule mieleen selvittää ja puhua. Palaisimme sitten takaisin Kalkutaan jossa voisimme rauhassa pohtia näkemäämme ja kokemaamme ja suunnitella seuraavaa käyntiä niin että saisimme mahdollisimman suuren hyödyn siitä kaikkien kannalta.
Tarkoitus oli myös hankkia Matunin ( Matun viereisessä kuvassa kertomassa juttujaan) käyttöön perus digikamera, jotta hän voisi pitää meitä Suomessa ajantasalla Canelipuun Intian pään touhuista valokuvin. Tähän mennessä hän on lainannut naapurin kameraa tähän tarkoitukseen. Intiassa kun kaikki on ylipäänsä hyvin paljon halvempaa kuin meillä Suomessa, olimme säästäneet pitkään ja huolella suunnitellun Canelipuun logon pohjalta tehdyn leimasinlogon teettämisen Intiaan. Kalkutan lähiön pienessä kioskissa tehtiin neljä upeaa leimasinta – voi sitä iloa kun saatiin ne käteen ja harjoiteltiin hallituksen jäsenten virallista osutta – eriväristen Canelipuuleimojen leimaamista eri tyyleillä paperin ja käsien täydeltä! Anni ja Matun ottivat myös urakakseen luoda tietokoneelle kirjanpitopohjan, jonne Matunin pitämästä vihkokirjanpidosta he kuittien tarkistuksen jälkeen siirsivät kaikki tähänastiset Canelipuun menot, jotka koostuivat koulun rakennuskuluista, materiaalin kuljetuskuluista (joka kuulema oli yllättävän suuri meno, johon ei alunperin oltu tajuttu budjetoida rahaa) sekä opettajien palkkioista. Paljon saatiin aikaan kahdessa viikossa!